keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Emäntä reissussa

Emäntä on taas ollut meidän luota pois... ja sitten se kävi vielä vieraissakin!






No, ei se emäntä onneksi kauan ollut poissa ja on se meidän emäntä kuitenkin! Oli kuulemma ihan erilaisia kissoja nuo toiset kuin me.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lennin päivä

Tänään on ollut kiva päivä. Oon vetänyt emännän kanssa lakanoita...


Kattonut Ruohonjuuritasolla...
 


Jumppasin myös emännän kanssa lattialla, mutten antanut kuvata sitä. Ja nyt bloggaan.
 

tiistai 20. lokakuuta 2015

Niitä lääkärikuulumisia

Muistihan se emäntä lopulta soittaa sinne lääkärille, joka sanoi, että mulla on vanhan kissan veriarvot. Kilppariarvot oli noussut yhä, maksa-arvo myös koholla samoin kuin munuaisarvoista urea.
 
No, koitetaan olla liikaa stressaamatta. Oon nyt syönyt viikon verran lääkkeitä siihen kilpirauhasen liikatoimintaan ja mulla on ainakin rauhallisempi olo. Ei oo niin kauhea nälkäkään koko ajan, mutta ruoka kuitenkin maistuu. Ja leikittää ja välillä villityttää.
 
Emäntä sanoo, että musta on tullut taas oma itseni. Rakastan yhä emäntää ja olen hellyyden- ja huomionkipeä, mutten aivan yhtä ylenpalttisesti kuin aiemmin. Ja mikä emännästä on mukavaa, niin sen ei tarvi joka yö käydä antamassa mulle ruokaa. Raksupalloilla pärjää, kun maltan niitäkin taas pyörittää ja nukkuakin paremmin emännän vieressä, enkä vain puske ja kehrää, kunnes saan märkäruokaa.
 
Katsotaan nyt, miten tämä tästä menee, mutta ei se lääkekään maistu edes pahalle. Vissiin se eläinlääkäri haluaa nähdä mun vertakin taas jonkun ajan päästä. Se ei kyllä ole yhtään kiva! Kun vissiin pitää mennä sinne sen luokse vielä antamaan sitä verta...
 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Päällysmiehet

Emäntä siivosi ja sillon on aina kiva rallata ympäri kotia, kun huonekalut on väärillä paikoilla. Sitten kyllä vähän väsyttiin ja ruvettiin vahtimaan, että tulee varmasti hyvää jälkeä.
 
Siivouksen jälkeen oli sitten hyvä syödä vähän.


 
Ja lopuksi vielä sekalaista kuvasatoa viime ajoilta, kun emäntä ei oo meidän blogia taas paljon päivitellyt... Välillä on paistanut aurinko ja välillä ei.



 

perjantai 2. lokakuuta 2015

Uusi lelu ja muita uutisia

Meille tuli uus lelu kuulemma jostain tooosi kaukaa ison meren takaa.
 

 
Varasulka laitettiin vanhaan varteen, kun uuden varren metallinkilkutus meinasi pelottaa Tomppaa.
 

Tässä näkyy myös karvanajelu Lennin jalassa. Se kun kävi taas hammashoidossa. Tiedätte kyllä: pidetään nälässä, huudatetaan kopassa ja taju pois. Lääkärissä oli odotushuoneessa melkoinen seniorikissa, yli 24-vuotias!
 
Hampaat oli ok ja ientulehdukseen tuli antipojoottipistos. Verikokeiden tuloksia ei vielä tiedetä, kun emäntä ei muistanut soittaa. Paino ei ollut ainakaan enää alkukesästä tippunut (vaikka lääkärin koneelta tiedot olikin hävinneet), nyt Lenni oli 4,5 kg.
 
Mutta nyt siis leikitään tällä lelulla, se lentääkin hienosti kuin lintu (mikä sekin Tommia vähän jännittää, kun on niin isot sulat).

 

lauantai 1. elokuuta 2015

Lapsi

Meillä kävi tällä viikolla ihmisenpentu, tai lapsiksi kai ne niitä sanoo. Ne on meistä aina pelottavia, kun ei oo totuttu. Oltiin sängyn alla, mutta tuli vähän parempi mieli, kun emäntä antoi namuja sen läsnäollessa. Lenni ei kyllä tykännyt, kun sitä kiinnosti Lennin häntä.
 
Tomppa tuli sitten pois sängyn alta sen takia, kun oksensi sinne. Sitten Tomppa kuitenkin huomasi, ettei se _niin_ kamalaa ollutkaan, eikä etsinyt enää uutta piiloa, vaan liikkui ihmisten joukossa.
 
Emäntä sanoi olleensa tosi ylpeä Tompasta, joka antoi lapsen tulla lähelle ja  koskea itseään, vaikkei tämä oikein osannutkaan. Vasta sitten, kun se lähenteli ihan liikaa eli yritti vaikka kiivetä samalle rahille Tompan kanssa, Tomppa lähti pois, muttei mennyt kunnolla piiloon sittenkään.

 


 

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Muita kissoja

Emäntä oli reissussa ja näki siellä kuulemma muita kissoja.

Olisikohan tämä ollut jopa yksi näistä? Ainakin se oli siellä "takapihalla" ja hyvin ihmisystävällinen.
 Toisestakin on kuva.
 
Mutta onneksi emäntä tuli meidän luo kotiin ja se toi tämmöisen kissakatraan mukanaan!
 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sylikissa

Emännän isosta mustasta tulee päivä päivältä enemmän sylikissa. Tomppa herää unilta, sanoo miu ja tulee emännän syliin hakemaan hellyyttä. Kuvien laatu johtuu tabletin kamerasta, mutta eipä nyt ollut emännällä muutakaan kameraa käsillä...



 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Perinteisiä lääkärikuulumisia

[Kuvat eivät sinänsä liity tapaukseen, parvekkeella loikoilua, kun lopultakin oli joku lämmin päivä, ja juhannuskoivua.]
Eilen oli taas ehkä tyhmin päivä ikinä. Ei anneta ruokaa ja huristellaan hurinavekottimella ja sitten vielä ängetään kuljetuskoppaan, autoon ja eläinlääkäriin.
Kuulumisina tällä kertaa sellaista, että Tommin munuaisarvot ovat edelleen hyvin pitkälti entisellä tasollaan, joten siltä osin ei emännän tarvitse muuttaa mitään. Lennillä puolestaan lienee alkava kilpirauhasen liikatoiminta, mutta arvo oli nyt vielä niin minimaalisesti koholla, että se kontrolloidaan parin kuukauden päästä (Taas lääkäriin, ja samalla joudun taas hammashoitoonkin, kun on se kiillevaurio) ja mietitään sitten uudestaan, aloitetaanko lääkitys.
Emäntä oli hieman tätä epäillytkin, kun Lenni on ollut niin säpäkkä noiden ruutujensa ja lintuvideoiden kanssa (ja tämä nimeltämainitsematon tekniikan ihmekissa meinasi lähettää tämänkin luonnoksen bittiavaruuteen keskeneräisenä), kovin ylenpalttisen rakastava ja (märkä)ruoka on maistunut niin kovasti. Ja talvellahan Lenni laihtui ja vaikka onkin silmämääräisesti saanut painoa takaisin, oli nyt 4,4 kg (viime vuonna 5,1). Tommi painaa 6,6 kg.
Mutta ei nyt siis mitään ihan akuuttia huolta ja jos tämä vaiva nyt on, niin se(kin) napattiin kiinni hyvissä ajoin ja voidaan sitten lääkitä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vielä lintuja

Paljolti on television ja myös lintuvideoiden kiinnostavuus laskenut, mutta jotain kuvia vielä löytyy, mitä emäntä ei ole saanut aikaiseksi julkaista.

Tässä katsotaan Wildlife in Cornwall -lintuvideoita.
 
 

Ja Lennihän sai oman sinitiaisenkin, mutta se oli vähän iso ja kömpelö, eikä se edes lennä, vaikka laulaakin.
video
(Pahoittelut kenollaan olevasta videosta, mutta kun tämä oli parempi kuin se oikein päin ollut.)