lauantai 26. kesäkuuta 2010

Hauskaa juhannusta!

Me vietetään emännän kanssa rauhallista kaupunkijuhannusta.
Emännällä on vaan taas ollut mulle vähän sanomista siitä pissallakäymisestä, mutta nyt se luulee ratkaisseensa sen ongelman. Tää on sitten ihan emännän mielipide, ei mun! Emäntä on siis sitä mieltä, että mulla oli ummetusta, enkä siksi sitten tykännyt käydä pissallakaan kuin sen kerran päivässä. Siispä se rupes mulle syöttään ruiskulla sitä samaa sokerilitkua kuin Lennille talvella. Kissanmallasta mä kyllä voisin syödäkin, mutta tuommonen sokerilitku, yäk!

Arvaatte varmaan, että se emäntä oli sitten tyytyväinen, kun kävinkin tänään jo toisen kerran pissalla sen normaalin aamuyökäynnin lisäksi. Heti sen jälkeen tein toiseen hiekkikseen vielä ison kakankin, enkä sellaista pikkusiperrystä kuin muuten viime päivinä. Tuon takia se emäntä siis luulee olevansa oikeassa. Mä en kyllä usko, että tuollaisesta litkusta mitään apua ois! Mua nyt vaan ei huvittanut pissailla ennemmin tuon useammin ja nyt huvitti. Niin kerta!

Oli mulla kuitenkin ihan kiva olo vessassa käynnin jälkeen ja vedin kunnon juhannusrallit ympäri kämppää. Ja mikä on sitten kiitos tästä kaikesta... lisää sitä sokerilitkua! Yök.
No, toivottavasti muilla on ollut kivempi juhannus... Lennikin toivottaa hyvää jussia.

6 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hyvä, että ongelma on ratkennut. :) Mukavaa juhannusviikonloppua - Kollo tykkää, että teillä on just oikea tapa viettää juhannusta kuvista päätellen.

sea kirjoitti...

Satuin eksymään tänne kissakuvahaasteen kautta, uusi tuttavuus olette siis. Olenkin tässä koko illan lueskellut vanhoja juttujanne. :D

Tuli mieleen noista pissa-, iho- ja suolisto-ongelmista, että oletteko kokeilleet viljatonta ruokaa? Varmaan olettekin (tyhmä kysymys siis), se kun on yksi suurin allergian aiheuttaja. :)

Lennin ja Tommin emäntä kirjoitti...

Ei me kokonaan viljatonta oo koitettu, kun raksuja vähän syödään. Raksupallot ja muut älypelit kun on meidän lemppareita! Muutenhan Tommi syö kyllä lähinnä raakaa lihaa, mikä voi helposti ummettaa, ja Lennin märkäruuat on pääasiassa viljattomia (ennemmin emäntä oli niitten kanssa vielä tarkempi, mutta talvella toipuessa oli tärkeintä löytää edes jotain ruokia, jotka Lennille maistuu, niin nyt on joskus välillä saanut sit niitäkin herkkuna.

Emäntä epäilee, että se Lennin suolistovaiva lähti pitkästä antibioottikuurista sekä eläinlääkärillä laukkaamisen aiheuttamasta stressistä, kun ei sen koommin ole ongelmia ollut, eikä merkkejä allergiasta.

sea kirjoitti...

Viljattomia raksuja saa muuten zooplussalta. Meillä syödään raksuja joten noiden löytäminen oli onni. :) Anni ei tietääkseni viljalle ole allerginen, mutta meillä on ollut kiusaava häntä-ongelma ja sen takia karsin kaikki viljat pois. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin vaan paha tapa eikä niinkään allergia tms. Tiedän häntä.

Meillä on raksun rinnalla raaka liha. En ole ummetusta huomannut, mutta kakan määrä on kyllä vähentynyt huomattavasti. Lihan kissa pystyy käyttämään hyväkseen niin paljon paremmin kun huonot märkäruuat (meillä syötiin ennen markettien märkäruokia), että ei ihme jos laatikolla ei tarttee käydä niin tiheeseen. :)

Hyvä jos Lennin masu rauhottu. Stressi on kyllä yksi iso asia kissojen maailmassa, se voi sekottaa kenet tahansa. Nyt vaan Tommikin hophop pissalle ettei emännän tarttee murehtii. ;)

Lennin ja Tommin emäntä kirjoitti...

Juu, kiitokset vaan kommenteista! Ja tervetuloa lukemaan meidän juttuja! Viljattomia raksunhankintavaihtoehtoja emännällä on kyllä tiedossa, mutta jollei tän kummempia/vakavampia ilmene, niin näillä hyväksi (?) tai ainakin toimiviksi havaituilla mennään. Oikeasti emäntä saanoo, että jos ei tietäis niin paljon kaikesta, miten voisi ruokkia paremmin tai mitä kaikkea voisi olla vialla, olis helpompi olla.. Ei osais koko ajan epäillä kaikkea. ;)

sea kirjoitti...

Tieto lisää tuskaa. :D Vaan hyvä jos menee hyvin, mitä sitä muuttamaan jos ei vikaa ole. :)