maanantai 20. huhtikuuta 2009

Eläinlääkärissä

Sitä se sitten tiesi, kun ne kuljetuskopat sisälle ilmaantui. Tänään emäntä tuli kotiin yllättävän aikaisin isänsä ja äitinsä kanssa ja sitten meidät kissaraukat tungettiin noihin koppiin. Ei oikein edes älytty pistää vastaankaan. Paitsi sitten sieltä kopista piti kyllä huudella kovasti mielipiteitä tällaisesta vapauden riistosta! Minäkin kyllä huutelin kovasti, vaikken tietysti Lennille tuossa äänenvoimakkuudessa pärjääkään. Ja sitten yritin päästä kovasti pois sieltä kopasta. Minähän kyllä saan sen oven auki vain puskemalla, mutta emäntäkin osaa siihen varautua, kun kerran puskin sen oven auki keskellä kaupunkia!

Se eläinlääkäritätihän tykkää minusta kovasti, kun mustasavu on sen lempiväri ja sillä on samanvärinen tyttökissa. Kivoiksi kissoiksi se meitä aina kehuu. Minä en kyllä hirveästi tykännyt, kun se ikeniä katsoi, mutta sieltäpä löytyikin vähän punaista ientä. Hampaassa ei kuitenkaan mitään vikaa ollut ja kun oon syönyt kuitenkin, niin ei emännän tarvi muuta kuin seurata tilannetta. Emäntä mietti, että ehkä tuo ienvaiva on nyt vähän vaikeuttanut syömistä, kun oon taas vähän kauemmin närppinyt niitä lihoja.

Mutta kun en minä edes ole sellainen syömäri kuin Lenni. Nytkin Lenni imuroi heti kaikki raksut mitä se eläinlääkäritäti antoi. Minua jännitti vähän liikaa, ettei se ruokakaan maistunut. Lääkäritätikin sanoi minua suorastaan hoikaksi pojaksi. Saisin painaa vaikka kilon enemmän, enkä siltikään olisi lihava. Kuulitko emäntä!? Eikä Lennikään lihava ole, ei sekään ollut edes yhtään lihonut viime käynnistä. Lääkäritäti naureskeli, että näyttää vähän epäilyttävältä, kun molemmille tuli rokotuskortteihin ihan samat tiedot kuin kaksi vuotta sitten. Ihan kuin ois vain kopioitu ne entiset tiedot. Minä siis painan 5,7 kg ja Lenni 4,6 kg.

Emäntä jotain höpisi, että on ylpeä itsestäänkin, kun ei olla lihottu. Mitä ylpeilemistä siinä sitten on, että pitää meitä melkein nälässä; minä vaan kysyn!? Mutta eipähän sen tarvi ainakaan yhtään pienentää meidän raksuannoksia, jee!

Ensin minua kyllä jännitti siellä lääkäritädin luona, mutta sitten jo rentouduin vähän, enkä ois millään enää halunnut kuljetuskoppaan takaisin. On meillä kyllä sitä paitsi asiat hyvin. Odoteltiin siinä kyytiä (emäntä seulapää unohti meidän rokotuskortit ensin kotiin, niin emännän isä lähti niitä hakemaan), niin sinne lääkäriin tuli semmoinen kissa, joka oli kuulemma monta päivää vain oksentanut. Nähtiin me pari muutakin kissaa ja yks pikkukoira. Tais olla samanlainen chihuahua kuin mitä meilläkin kerran kävi ja meidän piti Lennin kans kuunnella koko ajan, kun ne oli pikkueteisessä nukkumassa (nekin oli silloin käyneet tuolla samassa paikassa lääkärissä)!

Kotiin on kyllä aina ihan paras tulla. Heti saatiin namuja, kun oli oltu niin reippaita. Sit emäntä kyllä vähän siivosi, mutta sen jälkeen sain uutta ruohoa (se oli nyt kuulemma vehnää) ja sitten vielä Schesir-herkkuruokaakin. Lennin piti kyllä jo sanoa iso sana, kun se emäntä vaan otti valokuvia eikä meinannut sitä ruokaa antaa ollenkaan...
Ruuan jälkeen olikin sitten hyvä käydä vähän nukkumaan. Kyllähän se tuommoinen seikkailu väsyttää saati sitten se piikki, minkä se lääkäritäti tuikkasi.

2 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Eläinlääkärikäynnit väsyttävät - Kollo on samaa mieltä. Teillä on käynyt tuuri, kun olette pysyneet samassa koossa. :)

Lenni ja Tommi kirjoitti...

Nii-in, kun tuo emäntä tahtoo olla aika tiukkana niiden ruokailujen kanssa. Emännän vanhemmilta on paljon helpompi kerjätä herkkupaloja... ;)