sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Emännän kiireet

Ei olla saatu taas nettiaikaa, kun emännällä ei oo aikaa. Siellä pesiksessä kai se on jatkuvasti ja ties missä muuallakin.

Mut on kai se parempi, että se käyttää sitten kotona kuitenkin aikaa myös meidän hoitamiseen (vaikka istuu se kyllä koneellakin, eikä meitä päästä siihen). Eilen se otti sentään pari kuvaa minusta, kun mulla oli pesuhommat käynnissä. Oli kuulemma niin hauska asento. On varmaan vaan ite kateellinen, kun ei oo yhtä notkea kuin me!

lauantai 22. toukokuuta 2010

Kissakuvahaaste 133: Herkkusuu

Joo, me molemmat ollaan niitä (varsinkin Lenni). Herkkunamu:
Mulle kans se herkkunamu heti!
Emännän jätskinloput on myös hyvää.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kunnollista kissanelämää

Meidän viime päivät on kuluneet parvekkeella näissä merkeissä:

Tämä se vasta on kunnollista kissanelämää, kun on lämmintä ja saa maata ulkoilmassa parvekkeella vailla pienintäkään huolenhäivää!

torstai 13. toukokuuta 2010

Ai minäkö muka mukavuudenhaluinen?

Tuliaisia

Emäntä vei mut taas ulos ja pelotti. Varsinkin, kun tuli taas naapuri juttelemaan.
Roikuin jo alaoven kahvassa, kun emäntä ei meinannut sitä aukaista. Mut sain siltä naapurilta lahjan, joka tuotiin sitten Lennille tuliaisiksi. Taitaa se emäntä kyllä joskus muakin sillä kammata.
Niillä naapureillakin oli ennen kaks kissaa, mutta ei oo enää yhtään, niin siks me saatiin tuo kampa.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Lisää kevättä, osa 2

Emäntä aikoi pistää talvitamineita kesäteloille.. Minustakin se oli kivaa!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Lisää kevättä, osa 1

Nyt meille tuli kunnolla kevät, kun kiipeilyteline lähti parvekkeelle. Nyt vaan ootellaan, et ois koko ajan lämpimiä kelejä!

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tunnustus ja ulkoilukauden avaus

Ajatella, me saatiin tämmönen kukkatunnustus Paavolta ja Harmilta, eipä olla ennen mitään tällaista saatukaan. Kiitos!
Me ei kuitenkaan kummemmin jaeta tätä eteenpäin, jokainen lukija saa napata mukaansa jos tahtoo. Linkkejä meidän (emännän) seuraamiin blogeihinhan on tuossa oikealla!
Viikolla mä vähän meinasin, et pitäiskö vaihtaa jo kotia, kun emäntä kävi vaan kääntymässä kotona töiden jälkeen ja lähti pesikseen. Taas se alkaa! Sit kun se tuli sieltä kotiin, olinkin heti oven takana oottamassa ja karkasin luhtikäytävälle. Oppiipahan olemaan!
Tosin tänään emäntä pistikin yhtäkkiä mulle valjaat päälle. Koitin karata sängyn allekin, mut sit kun sieltä tulin (juoksin paniikissa flexi perässä), niin emäntä kaappas syliin ja vei pihalle. Täytyy myöntää, että jänskätti aika paljon kyllä. Koitin sanoa emännälle, et vie mut nyt täältä sisälle jo!
Mut olin mä sitten aika reipas, kun annoin naapurin silittääkin ja nostin sille hännän pystyyn!
Sit kun lopulta itse kävelin ovelle, niin säikyin uudestaan, kun sieltä tuli ulos ihan vieraita ihmisiä ja juoksin takasin tuonne pihalle. Sieltä emäntä kantoi mut sentään ovelle ja loppumatkan kävelin ihan itse, hissiinkin! Oon reipas!
Bonuksena vielä video, missä siinäkin koitan sanoa emännälle, että vie mut jo kotiin, kun jännittää!

Ainiin, ja oon muistanut käydä pissallakin!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kissakuvahaaste 132: Ylösalaisin

Lenni: Tämähän on ihan mun vakioasento. Voiko joku muka vastustaa..? Tällä hurmasin nimittäin emännänkin heti, kun se tuli meitä sinne entiseen kotiin katsomaan.
Vaikka Tommi ei maharapsuista niin tykkääkään (paitsi joskus), niin se on varmaan kattonut musta mallia, et hoitoa saa, kun vain sen mahapuolen kääntää!