maanantai 25. kesäkuuta 2012

Meilläkin oli perhonen

Mulla on ollut samat harrastukset kuin Lululla, Lealla ja Lotalla, vaikka vähän korkeammalla sijaitaankin.
 
Tämä asento on puolestaan hämäys... Siinä vaiheessa, kun emäntä otti kameran esiin, siirryin tietysti näyttelemään kilttiä kissaa, joka ei missään nimessä yritä härppiä kukka-amppelia... Ihan ulos vain olin katselemassa tästä sälekaihtimen välistä...
P.S. Lennin jalka on ollut ihan kunnossa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Säikähdys

Säikähdettiin kyllä eilen molemmat emännän kanssa aika kovasti. Mulla oli semmonen normaali ilta(kakka)villi ja ryntäilin sinne sun tänne. Sitten kuitenkin tipahdin tuohon sohvan ja kirjoituspöydän rakoon ja meinasin jäädä jumiin siihen, mutta emäntä auttoi irti.
Jalkaankin siinä hötäkässä sattui ja sitten meninkin kolmella jalalla toinen takajalka oudossa asennosssa keittiön pöydän alle. Kun emäntä tuli sinne katsomaan, kipaisin sängyn alle piiloon, nyt kuitenkin jo kaikilla neljällä jalalla. Emäntä houkutteli mut sitten namitikuilla pois.

Vähän tuo muakin järkytti kyllä ja olin sitten loppuillan vaisuna. Mutta yöllä iski jo villi taas ja juoksin ja hyppelin. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Kävely sujuuu ja hyppääminen sujuu ja kiipeilypuun tikapuutkin pystyn kiipeämään. Ei siis näy mitään vikaa missään. Voidaankin tyytyväisinä viettää emännän kanssa parvekkeella kotikonttoripäivää (tosin ois vielä parempi, jos emäntä ei olis tän tietokoneen ja papereiden kanssa koko ajan)!
 
 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Sam virsi kuin aina näistä päivityksistä... Mutta nyt viime kerran jälkeen mut on viety pihalle (ei oo kuvia, kun emännällä ei ollut kamera mukana). Orava kuulemma tuijotti puusta meitä koko ajan, mutten minä sitä huomannut, vaikka meidän edestä siihen puuhun juoksi. Emännän äidin kyllä huomasin, kun sekin tuli sitten pihalle. Se oli kiva, kun joku muukin tuttu ja turvallinen ihminen sinne tuli!

Sitten mut vietiin eläinlääkärillekin ja taas jouduin antamaan verta. Ihan hyvin se meni ja lääkäritäti kehui taas kerran komeaksi. Muutenkin olin terveen näköinen ja nyt oikein kunnon kollikissa, kun painoin 6,4 kg. Lääkäritäti sanoi, että pidä tuo. Se 5,7 kg viime kerralla kuulemma näytti laihtuneelta. Nyt näytti hyvältä, vaikken oo ikinä ennen näin painava ollutkaan!

Ruokavaliotakaan ei tarvinnut muuttaa, kun ei ollut munuaisarvot pahasti pahentuneet ja muuten oon niin hyväkuntoinen. Krea-arvo oli nyt 190, mutta urea yhä normaali. Ihan kohtuuhyvin meni siis sekin reissu, vaikka se koppaan tunkeminen ja autoajelu onkin ihan tyhmää!

Kuvituksena sitten tämänpäiväisiä otoksia, joista ei oikein onnistunut yksikään. Valokuvaaja on huono, kun malli on kyllä ihan täydellinen!