keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Nukkumisia

Lämmintä on meilläkin riittänyt, vaikkakaan ei mitään jatkuvaa kuumuutta täällä. Mut on me kissatkin tarettu, eikä emäntä oo ihan sulanut.
Lenni kävi pitkästä aikaa nukkumassa ison kiipeilypuun mökissä (Ollaanko me jotenkin isoja vai onko kaikki kissajutut vaan niin pieniä?).
Ja Tommi on torkkunut mm. hyllyllä.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Toinen testaaja

Siinä olen samaa mieltä Mustan ja Harmaan kanssa, että ei tuo meidän uusi jutska oikein nukkumiseen sovi, se on liian pieni, minähän en oo liian iso! Mutta ikkunasta katseluun se on oikein hyvä. Ihan itse menin sitä kokeilemaan.
 
Ja paremminhan siitä näkee ulos kuin tuosta jakkaralta!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Muutakin uutta

Tulipa tällekin uudelle jutulle käyttöä. Emäntä toi alkuviikolla meidän lähikaupasta tämmösen ja se luuli jo, ettei me tykätä tästä ollenkaan. Mutta nyt, kun on ulkona kylmempi, ei viitsi mennä parvekkeellekaan, niin tästä on ihan hyvä katsella makkarin ikkunasta. Tosin emännän piti mut nostaa siihen, kun en itse uskaltanut mennä.
Ja voi siihen pistää nukkumaankin, kun emäntä vielä tuunas sen meidän omalla tyynyllä.
Mutta älä viiti Tommi tulla heiluttamaan, kun tää ei oo tässä sängyllä ihan tukevasti...

torstai 22. heinäkuuta 2010

Ruokaa ja namuja

Meidän kantakauppaan oli tullut uusia raksuja, joita emäntä toi testattavaksi.
Me, kahden kissan testiryhmä, suosittelemme. Lennin tyylinäyte:
Tommi suosittelee myös noita kananpalaherkkuja, joita emäntä myös toi. Niissä meinas vaan olla jopa liikaa pureksimista, mutta hyvältä ne maistui.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kärpäsjahti

Meillä oli iso pullea kärpänen jahdattavana parvekkeella.
Mutta sitten se karkasi.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Seikkailuparveke

Kun emännällä on siivouspäivä, meillä on parvekkeella oma seikkailumaailma. Löydätkö minut kuvista?
Lennikin kävi sitten testailemassa kuivaustelineen kestävyyttä.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Sängynpetausta

Yleensä Lenni auttaa sängyn petaamisessa, mutta kävin minäkin tässä auttelemassa.
Sit kun se sänky on valmis, siinä onkin hyvä nautiskella ikkunasta tulevasta auringonpaisteesta.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kissakuvahaaste 136: Tuoli

Tommi: Mun tuoli on tuo emännän työtuoli. Nytkin se joutuu istumaan jakkaralla koneella, kun minä oon varannut tämän! Emäntä puolestaan on peitellyt ton tuolin, kun minä tykkään repiä sen lankoja...
Lenni: Minä taas tykkään esimerkiksi noista parvekkeen tuoleista, kun aurinko paistaa.
Tämä nojatuolikuva on tosi vanha, me oli sillon ihan vasta tultu emännän luo.
Tommi: Ja sitten vielä extrana emäntä haluaa näyttää kuvat meidän keittiön tuolista. Mitäs ei oo antanut mulle ruokaa ja viihdytystä heti, kun oon vaatinut!

Ruohoa!

Emäntä yritti vielä piilotella noita kasvattamiaan ruohoja, mutta etsin minä ne esille. En oo pitkään aikaan saanutkaan! Ei emäntä, mä en halua lähteä pihalle syömään sitä heinää, vaikka siellä ois kuinka paljon!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Maistiaisia

Emäntä toi tuossa yks päivä meille uusia maistiaisia kaupasta. Broilerin sydän on Tommista ihan hyvää ja Lenni tykkäs tuosta kuivalihasta, mitä oli maistiaisiksi saatu. Tommille ei se maistunut, vaikka haistelikin.

Emäntä on kyllä ollut täällä meidän kanssa nyt enemmän kuin normaalisti, mutta aina se välillä häviää, joten parempi olla iilimatona kiinni siinä aina, kun mahdollista. Et kai sä emäntä oo taas lähdössä jonnekin..?