tiistai 25. tammikuuta 2011

Kissakuvahaaste 147: Aamu ja ilta

Aamulla emäntää harmittaa, kun sen pitää lähteä tienaamaan kissanruokaa ja me saadaan vaan jäädä nukkumaan!
Tämä voi myös aiheuttaa erikoista sängynpetausta.
Illalla me sitten lähinnä hengaillaan ja koitetaan saada emäntä viihdyttämään meitä. Voi istua vaikka pöydällä.
Voi vähän torkkuakin.
Naukumiset ja pureskelut on tietysti normaali tapa saada emäntä huomioimaan, mutta tässä sitten vähän innovatiivisempi tapa antaa emännälle opetus. Tilanne on siis demonstroitu jälkeenpäin, oikeesti tämä tapahtui jo aikoja sitten. Lähtötilanne on tässä, vessan ovi raollaan ja (ilkeästi juuri hurinavekottimella leikkinyt) emäntä siellä puunaamassa lattiaa, me oltiin siellä kans:
Sitten me otettiin pienet spurtit yhdessä ja seuraavaksi olikin näin:
Tottakai me oli tarkasti laskettu, että emäntä saa sitten tuosta pikkuraosta nostettua pyykkitelineen pystyyn ja pääsee uloskin sieltä vessasta.
Muutenhan tällä ois voinut olla aika pahoja vaikutuksia vaikka nyt meidän ruokahuoltoon. Mutta oppiipahan olemaan varuillaan, kun ei tiedä, mitä me voidaan vielä keksiä!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Punainen lanka onkilelussa

Emäntä luuli jo, ettei saa mua innostumaan mistään tänään(kään), mut keksi sitten laittaa punaista lankaa onkilelun päähän ja se olikin kiva!
Ihan kiva oli kyllä emäntäkin tänään, kun leikki meidän kanssa niin paljon. Luulin, että se oli ekstrakiva, kun sanoi, ettei tarvi edes ottaa Levolacia (kun söin kissanmallasta ihan vapaaehtoisesti tuubista).. mut öljylruiskulla se sitten kiusasi kuitenkin!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Pesäpalloilija-Lenni

On sanomattakin selvää, että emäntä on ylpeä mun pallonkäsittelytaidoista.
Ja tää pallohan on ollut mulla entisestä kodista saakka!

Patterilla

Oon harjoitellut rentoja asentoja tuossa mun patterin päällä.
 
Harjoitellessa voi myös joskus käydä vahinko: jos rentoutuu liikaa, niin voi tippua...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Todellinen prinses... Eikun tyynykuningas

En mä oo mikään prinsessa, vaikka nuo ihmiset jotain sellaista väittivätkin. Tyynyt vaan on hyviä nukkua, kun niitä on vielä mahdollisimman paljon!
 

maanantai 10. tammikuuta 2011

Mekin saatiin haisuhiiri

Muttei tuo Lenni anna mun leikkiä sillä yhtään. Kyllä muakin se aluksi kiinnosti.
 Mut sit se Lenni omi sen.
 Vaikka koitin vain tuota pakkausta haistella, sen piti ängetä siihenkin.
Ja omi sen muovipussinkin, missä tuo tuli.
Lopuksi vielä video, kun se leikkii. Emäntä sanoi, et nyt se Lenni haisee itsekin ihan sille hiirelle. Minäpä en onneks sitten haise!