maanantai 29. toukokuuta 2017

Jatkuvaa sairauskertomusta

Kun Tommin silmäasia selvitettiin, oli puolestaan Lennin vuoro aiheuttaa huolta.
 
Ei tullut kakkaa ja lopulta pissatkin meni pikkuliruiksi. Emäntäkään ei ollut kotona, mutta emännän vanhemmat hoitajina veivät  sitten Lennin lääkäriin. Sielläkin oli perjantaina kiirepäivä, joten lääkäritäti oli eri kuin normaalisti. Mutta kyllä tämäkin lääkäri otti hommat tosissaan.
 
Lenni aristi vatsaansa, joten kuvattiin ja verta otettiin. Sai kipulääkettä ja antibioottia, pahoinvointilääkettä ja nestettä. Levolacia kehotettiin antamaan. Ja lääkäritäti vielä soitti lauantaiaamuna, miten Lenni voi.
 
Paremminhan meni jo. Ruoka maistui, kakka oli tullut ja pissat myös. Niinpä ei emännänkään tarvinnut kiiruhtaa kotiin. Nyt Lenni on ihan reipas jo ja kiusaa jo Tommia samoin kuin näissä aiemmin otetuissa kuvissa (ei järki paljon päätä pakota, sanoo emäntä).

Ei me mitään pahoja olla tehty!
 

maanantai 22. toukokuuta 2017

Silmälääkärin tulokset

"Diagnoosi: Melanoomatyyppinen muutos iriksessä, oikea silmä
 
Tommi käynnillä oikeassa silmässä huomattujen värimuutosten vuoksi. Yleistutkimuksessa ei poikkeavaa. Silmätutkimuksessa molempien silmien silmänpohjat normaalit, etukammiot kirkkaat, sarveiskalvot kirkkaat ja kiiltävät, pupillit symmetriset ja valoreaktiot normaalit, silmänpaineet normaalit (oikea 15 mmHg, vasen 12 mmHg). Oikeassa silmässä tummanruskeita läikkiä iriksessä, isoin klo 10-1, pienempiä 3 ja 6. Isoin näistä on koholla iriksen pinnasta, muut tasaisia.
 
Tämäntyyppiset muutokset kissalla voivat olla hyvänlaatuista pigmentin kertymää, mutta valitettavasti myös kasvainmuutos (melanooma). Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen ja joskus muutokset ovat hyvin hitaasti eteneviä. Jäädään toistaiseksi seuraamaan. Kontrollikäynti suosittelen noin 6kk kuluttua. Jos huomaatte muutoksia (sameus, punoitus, pupillien epätasainen koko tms) tai oireita (siristys, vuoto tms), ottakaa yhteyttä jo aiemmin."
 
Tuommoisen jutun kirjoitteli Tompasta lääkäri. Koska se yksi läikkä on koholla, se todennäköisesti on melanooma. Mutta koska asia ei vielä ainakaan vaivaa, sillä näkee, eikä kuulemma silmän melanooma yleensä lähetä hirveän helposti etäpesäkkeitä, niin siitä silmästä lienee vielä enemmän hyötyä kuin haittaa, eli seurataan.
 
Monenlaisia laitteita sillä lääkärillä oli, joilla silmiä katsoi. Emäntä sanoi, että melko samanlaisia oli kuin ihmissilmälääkärillä. Vähän meinas Tompalla hermot mennä, mutta kiltisti oli kuitenkin.
 
Nyt voi sitten rentoutua aamun koettelemuksista lämpimällä parvekkeella (huom. taas uudestaan kopassa verille puskettu kuono... melkoiset verijäljet oli emännällä kopasta siivottavana):
 
Ja minäkin tuli vain sanomaan, että söin just hämähäkin, joka yritti piiloutua tähän karvalankamattoon!
 
 

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tommi punakuono

Tommin normaalisti musta nenä on viime päivät näyttänyt oudolta. Syynä on se, kun Tomppa yritti eläinlääkärireissulla punkea kopasta pois voimallisesti ja nenänsä verille... Tässä kuvassa näkyy muuten myös jossain määrin ne huolestuttavat silmäjutut, mitä mennään ens viikolla toiselle lääkärille näyttämään.
 

perjantai 12. toukokuuta 2017

Perinteiset terveyskuulumiset

Viime viikolla meille ilmestyi tämmöinen uusi koppa.
Ja tällä viikolla oli sitten se perinteinen nälässä pitäminen, autolla ajelu ja neulalla tökkiminen... Tiedätte varmaan.
 
No, ei siitä verestä mitään ihmeellistä löytynyt, sanoi eläinlääkäritäti. Lennin kilpirauhasarvo oli ihan hyvällä tasolla, eli lääkitys säilyy entisellään. Maksa-arvot koholla liittyy siihen kilpirauhaseen, koholla olevasta ureastakaan ei kannata huolehtia, kun munuaisarvot on muuten ok. Ja verensokeri lienee ollut koholla eläinlääkäristressistä. Painoa oli tällä kertaa 4,3 kg. Tänään olikin sitten hyvä nauttia eteläparvekkeesta eilisen stressin jälkeen. Onneksi siellä on auringonpaisteella jo lämmin, vaikka ulkona ei muuten olekaan.
 
Tommin veriarvot oli kohdillaan munuaismarkkeria lukuun ottamatta (myös krea ja urea ok), eli munuaisista ei ole vieläkään aika täysin jättänyt. Se kyllä pääteltiin taaskin jo ulkoisesta olemuksesta. Tomppa veti kehiin painoennätyksensä 7 kg! Mutta kun tilanne on tämä, niin yhtään ei valiteta ylipainosta. Emännällä on nyt kuitenkin huolta, kun Tomppa pitää viedä silmälääkäriin oikean silmän muutosten takia. Tuossa alkuvuodesta niitä rupesi ilmaantumaan. Emännän vain pitäisi muistaa, että ei se siitä huolehtimisella parane. Tommi on kuitenkin oikein hyvävointinen ja iloinen ja se silmälääkäri on reilun viikon päästä. Sitten katsotaan ja hoidetaan, mitä hoidettavissa on!