... että toistakin (aikaista) joululahjaa on käytetty.
maanantai 26. joulukuuta 2016
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Luolavaroitus ja hyvää joulua
Kun vaihtaa nukkumisasentoa näin siinä meidän uudessa luolassa, niin voi täydessä unessa muksahtaa alas sohvalta. Oppiipahan emäntä asettelemaan sen luolan turvallisemmin!
Eikä mulle siis käynyt mitenkään!
Lopuksi hyvää, rauhallista, rentouttavaa ja herkkurikasta joulua kaikille lukijoille!
lauantai 10. joulukuuta 2016
Meille tuli joulu ennakkoon
Ihmiset osti meille joululahjoja, muttei ne sitten malttaneet oottaa jouluun saakka, vaan saatiin ne nyt. Kissaluola oli erityisesti Lennille.
Osui.
Tommikin siellä kyllä kävi (ei ole kuvaa) ja voidaan kuulemma saada toinenkin luola, jos tulee yhdestä kiistaa.
Tomppa innostui heti automaattilelusta, mikä on harvinaista, kun yleensä Tompalla menee kauan, ennen kuin innostuu leikittämisestä. Tosin ei tietysti sitten enää kuvatessa leikkinyt...
Emäntä sanoi, että ollaan me aika lellikissoja...
Tunnisteet:
aktiviteetit,
lelut,
Lenni,
Tommi
lauantai 26. marraskuuta 2016
Päivystysreissu
Maanantaina mulla oli ikävä olo, kun kakka ei tullut. Kävin yrittämässä hiekkalaatikolla, juoksin parvekkeelle, takaisin hiekkalaatikolle ja parvekkeelle ja huusin mennessäni. Ja tätä koko ilta.
Emäntä koitti antaa pikkusen Levolacia, mutta siitähän tuli taas paha olo. Sit se tilasi isänsä tuomaan parafiiniöljyä, joka kyllä pysyi sisällä.
Sitten mut kuitenkin huijattiin koppaan ja vietiin ihan outoon eläinlääkäriin. Siellä se setä paineli ja ajoi mahasta vähän karvojakin ja katsoi ultraäänellä. Sitten multa kohta lähti taju ja heräsin autossa ja kohta oltiinkin kotona. Kävin kakalla laatikolla, pissahätää ei ollutkaan, ja sitten menin nukkumaan. Aamulla oli jo hyvä olo, kun olin syönytkin taas.
Jos emännältä kysytään, niin siksi se vei mut päivystävälle eläinlääkärille, kun olin jo nuollut pippelinkin punaiseksi, niin emäntä pelkäsi, että jos se onkin pissavaiva eikä ummetus. Sitä paitsi emäntä oli lähdössä taas reissuun seuraavana päivänä... Lääkäri teki perähuuhtelun ja pissakin tuli ihan puristamalla, eikä ollut muitakaan merkkejä pissavaivoista.
Tuon reissun jälkeen on tullut sekä kakka että pissa, joten nyt on taas kaikki hyvin! (Kuvat on lavastettuja. Huomaattehan, että meillä on uus hiekkalaatikko!)
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Hellyyttä ja nukkuasentoja
Toisinaan innostutaan pesemään toistemme päät ihan kunnolla.
Tai sitten vain nukutaan rauhassa.
Tässä tuli emännän mielestä veikeä asento.
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Parvekesyksy
Näin voi tarjeta parvekkeella paremmin viileällä. Nyt siellä ei tosin enää tarkene oikein niinkään...
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
torstai 20. lokakuuta 2016
Taas stressiä emännälle
Tällä kertaa oli Lennin vuoro säikytellä emäntää ja valvottaa yöllä. Tosin mitäpä antoi sitä Levolacia illalla, siitä kai se paha olo tuli!
Ensin olin oksentanut kaikki illalla syödyt ruuat. Toiseen kertaan puolen yön jälkeen heräsi emäntäkin. Sitten mulla olikin paha olo. Menin emännän tyynylle nukkumaan (en yleensä tee niin), mutten yhtään kehrännyt, enkä oikein tykännyt, että emäntä läppii.
Siis vähän niinkö tälleen oltiin vierekkän, mutta mulla ei ollut yhtään noin hyvä olo. Tässä emäntä jumppasi.
Aamulla aikaisin oksensin taas, sitten jo vaaleanpunaista vaahtoa. Emäntä hälytti sitten vanhempansa vahtimaan mua, kun sen olin pakko mennä töihin. Ja buukkasi se mulle treffitkin eläinlääkäritädin kanssa, kun en halunnut yhtään syödä. Join kyllä sentään.
Kun emännän vanhemmat oli tullut, rupesin sitten pikkuhiljaa syömäänkin (ja ne toi mulle nutriplussaa, nam!). Ja kun ruuat pysyi sisällä ja loistekin palasi silmiin, niin ei mun tarvinnutkaan lähteä eläinlääkäritädille!
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Tuoreimmat kuulumiset
Ei oo muistettu kertoakaan, että Tommin pissitulehdus parani nopeasti sillä antibiootilla, eli kaikki on kunnossa. Lisäksi ystävällinen emännän kaveri diilasi meille ruotsalaisen nettikaupan loppuvarastosta Renalzinia, jonka valmistus on lopetettu. Tommi ei tykännyt uudesta Pronefrasta ollenkaan, vaan sen antamisesta tuli aina traumaattinen kokemus, joten tällä saatiin ostettua vähän lisäaikaa. Renalzin on yhä ihan ok. Tässä me syödään raksuja, jotka tuli niiden Renalzinien mukana.
Lenni puolestaan on katsellut taas kovasti telkkaria sen jälkeen, kun lempidokkari tuli uusintana. Toki se on nyt myös tallennettuna emännällä ja siitä on pätkitty kaikki turhat kohdat niin, että Lenni voi katsella parhaita paloja. Mutta kyllä muutkin ohjelmat käy. Kun emäntä tulee töistä kotiin, istuu Lenni telkkarin eteen ja alkaa vaatia telkkaria auki.
Tunnisteet:
aktiviteetit,
Lenni,
terveys,
Tommi
lauantai 13. elokuuta 2016
Pissivaivaa
Aiheutin emännälle vähän huolta, kun rupesin torstai-iltana ravaamaan hiekkiksellä, eikä pissaa tullut kuin pari tippaa. Yöllä pissaa tuli kyllä, mutta emäntä soitti silti lääkäriin aamulla ja sinne minut kiikutettiin.
Emäntä sai varastettua veristä pissaakin just ennen lähtöä, mikä oli ihan hyvä, koska siitä pissasta löytyi sitten bakteereja. Lääkärikin oli oikein iloinen, kun tämän huomasi. Toisin sanoen mulla on pissitulehdus, ja toivotaan, että se paranee lääkärin antamalla antibiootilla pois ilman suurempia ongelmia. Pissinäytteen ph:kin oli kyllä korkea, mutta emäntä sanoi, että se saattaa johtua näytteeseen joutuneesta kissanhiekasta, joka on emäksistä. Niin että toivotaan, ettei ole virtsakiviä(kin)!
Kipulääkettä ja nesteytystä sain myös, enkä huomannut yhtään, kun lääkäri ja hoitaja vaan leperteli ja rapsutti ja antoi ruokaa!
Viime yönä kävin jo isolla pissallakin, enkä oo enää laukannut hiekkiksellä, joten ollaan toiveikkaita, ettei tästä tulisi pahempaa...
tiistai 19. heinäkuuta 2016
Kesäfiiliksiä
Eipä meillä mitään uutta ole. Kaikki on hyvin ja emäntäkin lomalla. Ja nyt se on pysynyt jopa kotona... vaikka on meillä aina hyvät hoitajatkin! Lennikin on alkanut taas saada lihaa luiden ympärille, joten kilppari ei liene liikatoiminnalla ainakaan tällä lääkityksellä... Mutta tällaista meillä on kesällä:
Parvekkeen ovi on auki melkein 24/7. Nämä kuvat myöhältä iltapäivältä, kun aurinko ei enää kovasti paista. Ja on meillä sälekaihtimet...
Emännän sylissä ollaan aina kun ehditään.
Kasseja...
Ja tämä kukka vietiin jo pois. Ei tosin mun kiinnostuksen takia, vaan siksi, että meni jo kuulemma niin ruman näköiseksi.
torstai 21. huhtikuuta 2016
Hyviä lääkärikuulumisia
Se oli taas tällä viikolla se ikävä nälässä pitäminen, koppaan tunkeminen ja autolla ajelu. Tompasta kotimatka oli kyllä kivempi, kun autossa sai syödä kissankarkkeja. Kun karkkien tulo loppui, Tomppa alkoi kommentoida asiaa.
Sitä paitsi Tomppa esitti lääkärissäkin parhaat puolensa: Ensimmäistä kertaa ikinä rupesi kehräämään siellä, kun lääkäritäti koitti kuunnella sydäntä. Ei kai ne lääkärin ja eläintenhoitajan kehut kihahtaneet nuppiin...? Verikokeen ottaminen ei tietenkään ole kivaa ja vähän pitää venkoilla, mutta molemmat ollaan kyllä kilttejä ja veren saa otettua ilman sen suurempia kommervenkkejä.
Niin, ja sitten ne tulokset: Tommin munuaisarvot pysyttelee edelleen sillä samalla tasolla kuin on olleet jo sen viitisen vuotta: urea viitearvoissa, krea vähän koholla. Eli ei hätää. Tämä toki pääteltiin jo ulkoisen olemuksen perusteella. Herra isoherra painaa 6,7 kg. Hammaskiveä on ja se pitää jossain vaiheessa poistaa. Ientulehdusta ei näyttäis silti olevan.
Lennin paino oli ennallaan 4,4 kg ja kilpparitkin oli viitearvoissa nykyisellä lääkityksellä (puoli tablettia 5mg Tyrazolia kerran päivässä). Eli ainakaan ei tarvitse lääkitystä lisätä. Sydämessä kuuluu sivuääni (voi liittyä kilppariin), mutta ei me siitä huolehdita, kun Lenni on muuten reipas. Munuaisarvot on kunnossa, kun nekin voisi nousta kilpparin takia. Emännälle harmi, että se aamuyöherättely, hirrrrmuinen nälkä ja rakastaminen, eivät liitykään kilpparin liikatoimintaan... Lääkäritäti meinas, että se on kevät... Mutta tärkeintähän se onkin, että me ollaan kunnossa. Tomppa täyttää kuitenkin loppuvuodesta 12 , joten Lennikin lienee siinä 13.
Emäntä ja lääkäritäti kuulemma juttelivat, että katotaan sitten vuoden päästä taas.
Emäntä ja lääkäritäti kuulemma juttelivat, että katotaan sitten vuoden päästä taas.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Hiekkalaatikkoja
Kattokaa, kuinka monta hiekkalaatikkoa meillä on! Tosin ei niitä kuulemma kauan oo näin monta. Keskimmäinen lähtee, kun saadaan siitä hiekat käytettyä. Vasemmanpuolimmainen on uusi, kun se vanha on kuulemma niin hyväksi jo kaivuroitu. Mutta ainakin nyt hetken on hyvin valinnan varaa.
tiistai 15. maaliskuuta 2016
Tuliaisia
Me saatiin tuliaisia kissakahvilan kissoilta, kun ne lainas meidän emäntää. Oli näitä kaksikin, mutta me syötiin jo yks.
Tunnisteet:
herkut,
muita kissoja,
Tommi
lauantai 5. maaliskuuta 2016
tiistai 23. helmikuuta 2016
Mitä kissat tekee, kun emäntä on tienaamassa kissanruokaa?
Ai miten niin minä olisin siirtänyt tuota harjaa?
(Sen paikka on normaalisti roskiksen takana pöntön vieressä)
Ai miten niin minä olisin tehnyt ruoho-oksennuksen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)