maanantai 26. joulukuuta 2016

Nyt on todisteita...

... että toistakin (aikaista) joululahjaa on käytetty.
 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Luolavaroitus ja hyvää joulua

Kun vaihtaa nukkumisasentoa näin siinä meidän uudessa luolassa, niin voi täydessä unessa muksahtaa alas sohvalta. Oppiipahan emäntä asettelemaan sen luolan turvallisemmin!
 
Eikä mulle siis käynyt mitenkään!
Lopuksi hyvää, rauhallista, rentouttavaa ja herkkurikasta joulua kaikille lukijoille!

 

lauantai 10. joulukuuta 2016

Meille tuli joulu ennakkoon

Ihmiset osti meille joululahjoja, muttei ne sitten malttaneet oottaa jouluun saakka, vaan saatiin ne nyt. Kissaluola oli erityisesti Lennille.

 
Osui.


 
Tommikin siellä kyllä kävi (ei ole kuvaa) ja voidaan kuulemma saada toinenkin luola, jos tulee yhdestä kiistaa.
 
Tomppa innostui heti automaattilelusta, mikä on harvinaista, kun yleensä Tompalla menee kauan, ennen kuin innostuu leikittämisestä. Tosin ei tietysti sitten enää kuvatessa leikkinyt...
 

Emäntä sanoi, että ollaan me aika lellikissoja...