maanantai 30. elokuuta 2010

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Mikähän se tuo on?
Miksei sitä saa syödä?
Entäs tuo sitten? Hyväksyn tämän emännän pesiksestä tuoman arpajaisvoiton.

tiistai 24. elokuuta 2010

Kotikonttorissa

Emäntä piti eilen kotikonttoripäivää. Kun en saanut mennä emännän rinnan päälle, niin menin sitten jalkoihin.
Tosin sitten tein uuden hyökkäyksen ja tulin rinnan päälle, hähää.
Kyllähän se tuosta nyt ruudun näkee.
Mut me kaikki kyllä tykättiin välillä tämmösestä työpäivästä.
Mitähän se emäntä oikein lukee..?
(Kuvat kännykameralla hämärässä... sattuneista syistä sanoo emäntä.)

maanantai 23. elokuuta 2010

Turvapaikka

Tästä on tullut yks mun lempparinukkumapaikka nyt.
Sitä paitsi sinne voi myös mennä piiloon, jos Tommi kiusaa ja sähistä sieltä vastaan, niin se ei pääse enää kiusaamaan.

perjantai 20. elokuuta 2010

Aamu-unia

Emäntä on jo jonkun viikon kulkenut taas siellä kissanruokaa tienaamassa. Onneks meidän ei tartte, vaan saadaan jäädä kotiin nukkumaan ja odottamaan, että se kissanruoka ilmestyy kuppiin!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Mahtuu!

Kyllä tänne alapesäänkin mahtuu viiskiloinen kissa!
Tosin sitten, kun emäntä alkoi pedata sänkyä, piti tulla aurinkoon.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Puolipiilossa

Ei se emäntä mua voi huomata, kun kurkistan vain toisella silmällä. Eihän?

tiistai 10. elokuuta 2010

Seikkailua sohvan alla

Sohvan alle ei muuten ikinä pääse, paitsi jos se sohva on avattu. Emäntä ei meinnanut saada sitä takaisin kiinni, kun menin tutkimaan.
Tarkastaja tarkastaa, että ei täällä mitään teräviä piikkejä ole...
Eihän..?

perjantai 6. elokuuta 2010

Kissakuvahaaste 137: Kuuma

Meidän parvekkeesta tulee helposti kuuma, vaikkei ulkona hellelukemia oliskaan. Sillon, kun oli kunnon helteet, emäntä oli ihan natsi, eikä ees päästänyt meitä iltaisin parvekkeelle. Tyhmää!

Mutta näin tänään. Kun parvekkeen lämpötila on 35, Lenni voi vielä maata ihan hyvin kiipeilypuussa.
+38: On pitänyt siirtyä jo lattialle.
Tommi pysyttelee mustana lattialla aina auringonpaisteella.
Vähän viilennystä voi hakea sitten makaamalla paljaalla betonilla, kun emäntä on parvekkeen nurkkaan sellaisenkin paikan jättänyt.