Juu, täällä ollaan ja kaikki on aika lailla ennallaan. Emäntä ei oo vaan ehtinyt (viitsinyt) kirjuroida meidän juttuja.
Tähän aikaan vuodesta on ollut kiva, kun ihmiset hankkii asioita, niin kissat saa laatikoita (vaikkei aina ihan omaksi) ja papereita rapisteltavaksi.
Saatiin me sitten emännän tultua kotiin joulun jälkeiseltä reissultaan myös ihan omia lahjoja. Kissanminttupallosta ja -nallesta ei nyt valitettavasti ainakaan toistaiseksi ole kuvia, mutta hyvät pöllyt niistä lähtee!