sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ei mitään erikoista

Ei meille mitään ihmeitä kuulu, mutta emäntäkin on ollut saamaton, niin ei olla pystytty päivittämään blogia. Sitä vaan nyt meinasin sanoa, että tykkään minäkin siitä uudesta sohvasta, kun siihen mahtuu niin hyvin.
Lisäksi oon kunnolla löytänyt uuden kiipeilypuun ylätason. Siellä on hyvä nukkua erityisesti aamuyöllä ja vielä aamullakin.
 
Vähän pieni se vaan meinaa olla näin isolle kissalle.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Sohvajuttuja

Meille tuli tänään uusi sohva. Onko se sohva iso vai kissa pieni? Ainakin sohva tuli hetki hyväksytyksi.
 
 Työhuone sai puolestaan lisää täytettä vanhasta sohvasta ja uusi järjestyshän on aina mielenkiintoista!
 
 

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Minäkin välillä

Nyt on minunkin vuoroni olla blogissa välillä!
 

torstai 5. tammikuuta 2012

Kotiudun

Emäntä vähän yllättyi, kun löysin taas uuden paikan. Lenni ei pääse melkein ollenkaan bloggailemaan, kun se on vaan niin tavallinen uudessakin kodissa, mutta jospa olisi sen vuorokin kohta.


tiistai 3. tammikuuta 2012

Kyttääjä

On meillä tosiaan enemmän näitä ikkunoita ja niistä näkee paremmin. Voi kytätä paljon useampia naapureita kuin ennen.
 
P.S. Osallistun tällä myös kattihaasteeseen, kun sattui just sopiva aihe, mitä emäntä ei ollut huomannut tätä julkaistessa!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Peilailua

En minä luule, että tuolla joku muu kissa on. Tietysti vain peilailen ja ihailen, kuinka komea olenkaan!