Ei tarvita kuin keittiöjakkara, avonainen yläkaappi ja pari minuuttia, niin käy näin...
torstai 20. elokuuta 2009
maanantai 17. elokuuta 2009
Onneksi on lintuvisio
Ne on aika aktiivisia nuo meidän lentävät paistit nykyisin. Joka päivä saa molemmin puolin koti-ikkunoista katsella eri lintuja. Emäntä ihmetteli, mitä me molemmat parvekkeella tuijotetaan.
No hei, siellä oli räystääällä pääskysen poikanen!
Siinä tarvii jo kissamaista sitkeyttä, että jaksaa odottaa, että siihen tulee vielä emolintu sitä poikasta ruokkimaan!

sunnuntai 16. elokuuta 2009
Västäräkkivisio
Nyt emäntä sai kuvan meidän västäräkkivisiostakin. Tommi sitä tässä katselee.
Hitsi, että oliskin niin sopivankokoinen paisti, ja ihan melkein käpälän ulottuvilla!
Sitä paitsi nuo ihmiset on helppo tehdä onnelliseksi. Eilen varmistin entistäkin suuremman ja loppumattoman virran kaikkia herkkuja emännän isältä, kun menin sen päälle makaamaan sohvalle. Yleensähän tämän kunnian saa vain emäntä (tosin emännälle meen kyllä ihan rinnan päälle ja pusuttelemaan naamaa... että joku raja siinäkin!). Emäntä vaan tahtoo olla niin kitsas herkkujen kanssa, että pitää sitten käyttää hyväkseen ne hetket, kun sen vanhemmat on täällä käymässä...

torstai 13. elokuuta 2009
Kissakuvahaaste 117: Ruttunaama
Tämäpä olikin vaikea haaste. Me kun ei paljon ruttuilla! Mitä nyt emäntä on joskus saanut otettua kuvan vähän huonolla hetkellä...
... tai sitten laittanut namuja vaikeaan paikkaan tolpan nokkaan...
... tai sitten Lenni lyö mua päähän (Emäntä on vähän auttanut meidät molemmat hattuhyllylle tässä kuvassa, minä kyllä pääsen sinne ihan itsekin, jos haluan!).
Sekään meitä ei kyllä yhtään ruttuiluta, että emännän hirveä hurinavekotin (se sanoo sitä imuriksi) meni eilen rikki. Hahaa! Emäntä ei kyllä ollut yhtään hyvillään... Meidän mielestä ei kyllä tarvis sellaista vehjettä ostaa uutta, mutta emäntä taitaa olla toista mieltä siitäkin.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Laatuaikaa
Emäntä sanoi, että se menee _taas_ tänään pesikseen ja tulee vasta illalla myöhään. Mutta onneksi me ehdittiin viettää laatuaikaa aamupäivällä, kun ei vielä ole edes niin kuuma. Emäntä meinaskin, että mulla oli vähän patoutunutta energiaa, kun on ollut niin kuuma, ettei oo jaksanut oikein riehuakaan. Nämä oli vielä semmosia rauhallisempia leikkikuvia!
Lennikin tuli sitten jo parvekkeelta katsomaan, mitä kivaa täällä oikein tapahtuu.
Sitä vaan ei oikein jaksanut kiinnostaa. Tosin leikki sekin sitten punaisella pisteellä.
Ja kun olin vähän aikaa riehunut ja lennellyt paikasta toiseen, niin sänkykin näytti jo tältä.

Lennikin tuli sitten jo parvekkeelta katsomaan, mitä kivaa täällä oikein tapahtuu.lauantai 8. elokuuta 2009
Siitäs sait
Ei meillä kyllä tarvita kilpailevia kissoja pöydillä. Parempi tiputtaa ne!
Mutta ihan toden puhuakseni, niin nyt se sitten kävi, että emäntä meni taas töihin. Aika kauanhan se tais lomalla ollakin. Aamulla lähtee ja sitten se menee vielä illalla pesikseenkin. Ihan tylsää.
Pitää sitten vaan nauttia niistä harvemmista kerroista, kun saa emännän kanssa aamulla tai sitten sohvalla kelliä.

lauantai 1. elokuuta 2009
Kärpästen herra
Jaa, että Lenni väittää, ettei me oikein tehdä mitään. Ite se vaan on laiska. Minä ainakin eilen pyydystin ja söin vaikka kuinka monta kärpästä! En meinannut ehtiä edes nukkua, kun jatkuvasti jostain ilmestyi uusi pörisijä napattavaksi.
Emäntäkään ei tahdo ehtiä edes kuvata, kun olen niin nopea nappaamaan ne ötökät. Se kärpänen ei ole pitkäikäinen, joka minun ulottuvilleni tulee!
Emäntäkään ei tahdo ehtiä edes kuvata, kun olen niin nopea nappaamaan ne ötökät. Se kärpänen ei ole pitkäikäinen, joka minun ulottuvilleni tulee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)