lauantai 26. marraskuuta 2016

Päivystysreissu

Maanantaina mulla oli ikävä olo, kun kakka ei tullut. Kävin yrittämässä hiekkalaatikolla, juoksin parvekkeelle, takaisin hiekkalaatikolle ja parvekkeelle ja huusin mennessäni. Ja tätä koko ilta.
Emäntä koitti antaa pikkusen Levolacia, mutta siitähän tuli taas paha olo. Sit se tilasi isänsä tuomaan parafiiniöljyä, joka kyllä pysyi sisällä.
 
Sitten mut kuitenkin huijattiin koppaan ja vietiin ihan outoon eläinlääkäriin. Siellä se setä paineli ja ajoi mahasta vähän karvojakin ja katsoi ultraäänellä. Sitten multa kohta lähti taju ja heräsin autossa ja kohta oltiinkin kotona. Kävin kakalla laatikolla, pissahätää ei ollutkaan, ja sitten menin nukkumaan. Aamulla oli jo hyvä olo, kun olin syönytkin taas.
Jos emännältä kysytään, niin siksi se vei mut päivystävälle eläinlääkärille, kun olin jo nuollut pippelinkin punaiseksi, niin emäntä pelkäsi, että jos se onkin pissavaiva eikä ummetus. Sitä paitsi emäntä oli lähdössä taas reissuun seuraavana päivänä... Lääkäri teki perähuuhtelun ja pissakin tuli ihan puristamalla, eikä ollut muitakaan merkkejä pissavaivoista.
Tuon reissun jälkeen on tullut sekä kakka että pissa, joten nyt on taas kaikki hyvin! (Kuvat on lavastettuja. Huomaattehan, että meillä on uus hiekkalaatikko!)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hellyyttä ja nukkuasentoja


 Toisinaan innostutaan pesemään toistemme päät ihan kunnolla.
Tai sitten vain nukutaan rauhassa.
 
 Tässä tuli emännän mielestä veikeä asento.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kissakahvilan kissat taas

Emäntä kävi taas taannoin katsomassa toisia kissoja.
Onneksi toi sentään tuliaisia meille sieltä!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Parvekesyksy

Näin voi tarjeta parvekkeella paremmin viileällä. Nyt siellä ei tosin enää tarkene oikein niinkään...
 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vierekkäin

Voi olla lähempänä vierekkäin...
Ja kauempana vierekkäin.
 

torstai 20. lokakuuta 2016

Taas stressiä emännälle

Tällä kertaa oli Lennin vuoro säikytellä emäntää ja valvottaa yöllä. Tosin mitäpä antoi sitä Levolacia illalla, siitä kai se paha olo tuli! 
Ensin olin oksentanut kaikki illalla syödyt ruuat. Toiseen kertaan puolen yön jälkeen heräsi emäntäkin. Sitten mulla olikin paha olo. Menin emännän tyynylle nukkumaan (en yleensä tee niin), mutten yhtään kehrännyt, enkä oikein tykännyt, että emäntä läppii.
 
Siis vähän niinkö tälleen oltiin vierekkän, mutta mulla ei ollut yhtään noin hyvä olo. Tässä emäntä jumppasi.
 
Aamulla aikaisin oksensin taas, sitten jo vaaleanpunaista vaahtoa. Emäntä hälytti sitten vanhempansa vahtimaan mua, kun sen olin pakko mennä töihin. Ja buukkasi se mulle treffitkin eläinlääkäritädin kanssa, kun en halunnut yhtään syödä. Join kyllä sentään.
 
Kun emännän vanhemmat oli tullut, rupesin sitten pikkuhiljaa syömäänkin (ja ne toi mulle nutriplussaa, nam!). Ja kun ruuat pysyi sisällä ja loistekin palasi silmiin, niin ei mun tarvinnutkaan lähteä eläinlääkäritädille!
 
Illalla oli siis jo kaikilla paljon parempi mieli (muut oli kuvituskuvia, tää on aito tältä illalta!):
 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tuoreimmat kuulumiset

Ei oo muistettu kertoakaan, että Tommin pissitulehdus parani nopeasti sillä antibiootilla, eli kaikki on kunnossa. Lisäksi ystävällinen emännän kaveri diilasi meille ruotsalaisen nettikaupan loppuvarastosta Renalzinia, jonka valmistus on lopetettu. Tommi ei tykännyt uudesta Pronefrasta ollenkaan, vaan sen antamisesta tuli aina traumaattinen kokemus, joten tällä saatiin ostettua vähän lisäaikaa. Renalzin on yhä ihan ok. Tässä me syödään raksuja, jotka tuli niiden Renalzinien mukana.

Lenni puolestaan on katsellut taas kovasti telkkaria sen jälkeen, kun lempidokkari tuli uusintana. Toki se on nyt myös tallennettuna emännällä ja siitä on pätkitty kaikki turhat kohdat niin, että Lenni voi katsella parhaita paloja. Mutta kyllä muutkin ohjelmat käy. Kun emäntä tulee töistä kotiin, istuu Lenni telkkarin eteen ja alkaa vaatia telkkaria auki.